Kategoriat
Yleinen

Miksi loppuun on tultu?

Miten tähän ”maailmanloppuun” on tultu?

Siirtomaavallat ryösti ensin 350 vuotta siirtomaitaan. Sitten kansainväliset yritykset ovat riistäneet ja riistävät kehitysmaita. Toisin sanoen me ostaessamme ko. yritysten tuotteita olemme se riistäjä. (katso: investointisuoja, Kiina) Älytön kuluttamisemme on tietenkin pääsyy.

Feminismin nousu on ollut monessa mielessä tuhoisaa. Seuraavassa otan esille muutamia asioita. Moraalittomuus: ”Ennen oli niin ahdistavaa, kun ei pystynyt taloudellisista syistä eroamaan miehestään. Myös meidän naisten alkoholin käyttöä paheksuttiin, samoin kuin avioliiton ulkopuolista seksin harjoittamista.” Nyt huoraaminen ja ryyppääminen on arkipäivää ja lapset voi pahoin. Lasten pahoinvointia lisää myös Setan määräävä asema seksuaalisuuden määrittämisessä (sukupuolen korjausleikkaukset). Rikollisuus on lisääntynyt huimasti. Kasvatus: (oikeastaan sitä ei enää ole) Kuritus on täysin kielletty (ks. kyläily). Lapsista tullut mahdottomia. Pilalle lellittyinä he eivät kestä vastoinkäymisiä, eikä varsinkaan myöhemmällä iällä mitään minkä voivat tulkita heitä vastaan olevaksi (ks. ohhoh). Äidinrakkaus lapsia kohtaan näyttää kadonneen. Lapsen edelle ovat menneet ura ja seksi. Työ: Naiset siirtyneet kotoa töihin ja maalta kaupunkeihin (harjoittamaan moraalittomuutta? Metrotytöt: Leskiäidin tyttäret). Tasa-arvo on vain vähentynyt, rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy, lähes kaikessa kilpaillaan tai kilpailutetaan eli laitetaan arvojärjestykseen. Parhaat palkitaan. Tämä tällainen ei ole tasa-arvoa nähnytkään. Tasa-arvo on useille sateenkaariväestä pyhä. Niinkö pyhää, ettei se saa koskea tavallista ihmistä?

Kristinuskosta luopuminen, pahan hyväksyminen: Käsitys vapaudesta on kieroutunut. Vapaus merkitsee useille sitä, että saa tehdä mitä haluaa. Paha haluaa tehdä pahaa. Pitää saada huorata, homoilla, lesboilla, ryypätä, ylensyödä, tupakoida ym. ja maksattaa mahdolliset näin itse hankittujen sairauksien hoito sekä muut seuraukset (lasten huostaanotot ym.) yhteiskunnalla = kunnon kansalaisilla, jottei vain jäisi rahaa vanhustenhoitoon ynnä muihin yhteiskunnan toimintoihin. Nyt vaaditaan kannabiksen vapauttamista, koska ei mahdeta mitään sen käytön lisääntymiselle ja tietysti kannabisbisnes on rikollisten hallussa. Kun hylätään Raamatun Jumala (Jeesus), niin se korvataan jollakin muulla, raha (ahneus), elintaso, elämykset. Uskovia on alettu vainoamaan jo Suomessakin. Ei siedetä (suvaita) eri käsitystä perheestä, maailman synnystä ja seksuaalisuudesta. Räikein esimerkki tästä on Aki Ruotsalan erottaminen Porin Jazzin toimitusjohtajan tehtävästä. Hän ei olisi saanut puolustaa sen kertomista, että nainen uskoon tullessaan muuttui lesbosta heteroksi, mutta toisin päin tapahtuvaa muutosta hehkutetaan mediassa kovasti. Toinen vainottu on tietenkin Päivi Räsänen (useita tapauksia). Yleensäkin puhuttaessa evoluutiossa tai seksistä, uskoviin suhtaudutaan ivallisesti. Mikä estää asiallisen suhtautumisen meihin toisin ajattelijoihin? Tietenkin asianosaisten suvaitsemattomuus, pahuus. (ks. DANIEL)

Kilpailuttaminen, halvimman perässä juokseminen on vienyt ja vie meiltä enentyvässä määrin varsinkin pieniltä paikkakunnilta (siis lukuun ottamatta Helsinkiä, Turkua ja Tamperetta) työpaikat, palvelut ja ihmiset. Yksityisautojen käyttö (laiskuus) vei julkisen liikenteen. Ammattiyhdistysliike sunnuntaityökorvauksineen vei tietyt palvelut pyhäpäiviltä. Laajemmin ajatellen esimerkiksi jo 1970- ja 1980-luvuilla vaate- ja kenkäteollisuus siirtyi meiltä Hong Gongiin. Tällä hetkellä teollisuutemme ei koronan takia saa osia Kiinasta. Osat halvimmia Kiinassa, siis halvimman perässä juoksu tuotti tämänkin.

Media suhtautuu positiivisesti esivaltaa vastaan käytäviin mielenosoituksiin, vaikka ne olisivat kuinka väkivaltaisia tahansa. Lopputulokset näkyvät Pohjois-Afrikassa (mm. Libya ja Egypti), Lähi-Idässä (Syyria, Irak jne.), Etelä-Amerikka (Venezuela ym.) (ks. Venezuela). Kriittisellä suhtautumisellaan asioihin se lietsoo tyytymättömyyttä, jopa vihaa varsinkin pitäessään härkäpäisesti kiinni satiirin tai taiteen nimissä tapahtuvaa uskovien pyhien arvojen häpäisyä. (jatkoa seuraavassa kohdassa)

”Sivistysmaiden” moraalittomuus ja sen vienti(yritykset) saivat aikaan muslimien terrori-iskut (New York, Pariisi, ……). Huumeiden käyttö/osto tuotti huumerikollisuuden ja -sodat. (Meksiko, Väli-Amerikka, Venezuela, ……). Tästä rikollisuus on laajentunut muuhun rikollisuuteen ja vienyt monet maat kaaokseen (mm. edellä mainitut). Meillä nuuskankäyttö on aiheuttanut salakuljetusbisneksen synnyn ympärilleen. Seksinosto on saanut aikaiseksi prostituution ihmiskauppaa myöten. Esimerkkinä nigerialaisten naisten ja tyttöjen tuonti Libyan ja Marokon kautta Eurooppaan. Turismi ryyppäämisineen, huoraamisineen ja ympäristöhaittoineen on ollut huonona esimerkkinä kohdemaittensa väestölle. (ks. Kongo)

Demokratia (ja sen vienti) Ennen äänestettiin ja tuloksen selvittyä piti jättää pulinat pois, nyt media huomaa heti vaalien jälkeen, että sen ihannoima kansa äänesti (taas) väärin ja alkaa kampanjoida voittajaa vastaan (Trump ja Putin, edellisen kohdalla onnistuen, mutta jälkimmäisen kohdalla ei toistaiseksi, tosin pieniä merkkejä, joita mediamme hehkuttaa, on näkyvissä). Vienti todella pahoin epäonnistunut. Saanut aikaan paljon pahaa, sisällissotia yms.

Rahan mahti Pikku esimerkki, Pekka Vennamo Yle Radio1 30.10.2013 sanaili tähän tapaan: Oli vaikea siirtyä poliitikosta, pienen puolustajasta, yritysjohtajaksi, heikomman nujertajaksi, mutta onnistuihan se. (Osakeyhtiölaki 5. § Oy:n tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajille.) Minusta he ovat petoja oikein lain määräyksellä. Ihminen on ihmiselle susi.

 

VENEZUELA, Etelä-Amerikka (jo vuosikymmeniä Väli-Amerikka) Yle uutiset 4.1.2020 klo 7.30 Irene Leets Venezuelassa 1969: Elämä äkkirikastuneessa öljyvaltiossa kepeää, paljon diskoja, ravintoloita, teattereita, elokuvia … 50 vuotta myöhemmin romahtanut maa. 4.1.2020 klo 12.10 Yle 1 Maailman politiikan arkipäivää Venezuela – jonojen ja tyhjien lupausten maa, entinen suurlähettiläs Mikko Pyhälä Pres. Hugo Chavez 1999-2013: maa sosialismia kohti, rikollisuutta (raju kasvu 1999 -), korruptiota ja erityisesti 2008 alkaen inflaatiota, tavarapulaa, köyhyyttä… Pres. Nicolas Maduro 2013 – opiskeli Kuubassa sosialismia 1986 (Castro esikuvana). 2014 alkoi kova alamäki. Venäjältä aseita ja yhtiöitä (öljy-). Turkki välittää maan kultaa eteenpäin. Venezuela ei ole valtio, siellä ei ole hallintoa, vaan maa on ajautunut kansainvälisen rikollisuuden haltuun. Maailman huumeista (kokaiinista) suurin osa kulkee maan kautta. Kulta, timantit ja jopa öljykin tavallaan ovat rikollisten käsissä kulkien laittomia reittejä sotilaiden ja poliisin suosiolla. Venezuelasta annetaan varoja vasemmistolaisten ja populististen presidenttien, sekä presidenttiehdokkaiden että väkivaltaisten mielenosoitusten tukemiseen, jolla pyritään oikeistolaisten hallitusten horjuttamiseen Ecuadorissa, Perussa. Chilessä, Argentiinassa…

J. Kuronen: Näin saivat aiemmin rikollisuus (huumeet …) ja vasemmistolaiset sissiliikkeet Väli-Amerikan, nyt pyrkivät rikolliset ja vasemmistolaiset saamaan Etelä- Amerikan kunnolliseen ihmiselämään ”soveltumattomaksi”. (Venezuela 30 miljoonaa asukasta, 5 miljoonaa pakolaisina muualla.)

INVESTOINTISUOJA Yle Ykkösaamu ma 23.12.2019 Kansainvälinen investointisuoja Professori Koskenniemi: Tekeillä oleva investointisuojatuomioistuin on turha ja haitallinen. Kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi on huolissaan YK:ssa suunnitteilla olevasta investointisuojatuomioistuimesta. Hanketta edistetään EU:n aloitteesta. Sijoittaja voisi viedä valtion suoraan oikeuteen esimerkiksi sillä perusteella, että valtion toiminta heikentää sijoittajan voittoa. Kansainväliset sijoittajat ovat saaneet viime aikoina oikeusteitse muun muassa Nigerialta 9 miljardin ja Pakistanilta 6 miljardin korvaukset. Perusteena on ollut saamatta jäänyt voitto. # Nigeria: Kaksi irlantilaista jobbaria ei tehnyt mitään toimenpiteitä kaasuyhtiön perustamiseksi Nigeriassa. Jäi kuva, ettei ”yhtiöllä” ollut toimintaa muuallakaan. # Pakistan: Australialainen kaivosyhtiö ei myöskään tehnyt mitään konkreettista Pakistanissa. ((saamatta jäänyt voitto 20 vuoden ajalta miljoona dollaria päivässä)) Aiemmin Koskenniemi (2018) # Romania: Kanadalaisen kaivosyhtiön Gabriel Resources 4,4 miljardin dollarin vaateet Koskenniemen (2018) mukaan on huomioitava, että keskimääräiset kustannukset investointisuojaan liittyvään oikeudenkäyntimenettelyyn osallistumisesta ovat olleet arviolta 4—15 miljoonaa dollaria. Riitojenratkaisumenettelyyn (ISDS) liittyvissä kanteissa keskimääräinen korvaussumma oli 522 miljoonaa dollaria ja mediaani 19 miljoonaa dollaria.Tupakka Philip Morris tupakkayhtiö hävisi oikeuden käynnin Australian valtiota vastaan. (keuhkosyövän runtelemien keuhkojen kuva savukeaskeihin) Tupakkayhtiö uhkaili Afrikan valtioita oikeustoimilla, jos ne muuttavat vastaavasti lakejaan. Jo oikeudenkäynnin aloittaminen maksaa valtiolle keskimäärin 5 miljoonaa dollaria. (Vuonna 2000 tupakkayhtiöt käyttivät maailmanlaajuisesti tupakkamainontaan 100 miljardia dollaria mm. kehitysmaissa, joissa tupakoinnin vaaroja ei vielä tunneta. (smokefree class -kilpailu 7. ja 8. luokkalaisille 1.10.2001 – 31.3.2002) HIRVEÄTÄ saadakseen rahaa yhtiöt vievät rahat ja terveyden. Miksi tämä sallitaan edelleen? Alkoholin mainonta lienee paljon suurempaa.)

KYLÄILY Vaaditaan eduskuntaa muuttamaan lakeja niin, että lasten ja erityisesti poikien kasvatus tulee oikeasti mahdolliseksi. Sitten ehkä voimme kyläillä lastenkin kanssa joutumatta häpeämään heidän käyttäytymistään, niin kuin saatoimme käydä kylässä ennen vapaan kasvatuksen rantautumista Suomeen. Ihmettelen suuresti myös nykyihmisen elämäntapaa. Työn ulkopuolellakin istutaan tietokoneen ääressä tai televisiota katsomassa. Katsellaan paljon elokuvia ja sarjoja seuraten toisten elämää tai pelaamista. Missä on oma eläminen??? Jääkö se elämättä siksi, että ei tulla toimeen muiden kanssa tai ei välitetä toisista, vai onko se vain laiskuutta? Jo lapsilla on oltava omat huoneet, sinkut ja vanhukset asuvat yksin. Nämä sitten valittavat yksinäisyyttä. Kuitenkin yksin asuminen lisääntyy edelleen.

Kasvatus: Yle uutiset 7.2.2020 Psykologi Keijo Tahkokallio: ”Henkinen väkivalta jättää luunappia vakavamman jäljen lapsen mieleen. Erityisen vahingollista on uhata lasta hylkäämisellä. ….. Mustelmat paranevat, mutta pitkään jatkuvasta henkisestä väkivallasta jää pysyvä jälki mieleen.” Hän suosittelee kuitenkin muita keinoja kuin fyysisiä. Miksi? Ylilyönnit?

Nykyisin lapset kasvatetaan naisten (feministien) toimesta naisten ja tyttöjen ehdoilla. Eräs lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja pienten lasten äiti, jolla on laaja työkokemus lasten ja perheiden ongelmista vauvasta teini-ikäisiin ja joka on toiminut myös aikuispsykiatrina, neuvola- ja koululääkärinä sekä kouluttajana (Tällä hetkellä (2013) hän opiskelee perhepsykoterapeutiksi.)  mm. toteaa: ”Itsekin tunnen usein silkkaa murhanhimoa kun toi kakara on ihan mahdoton. Mutta ei auta, sillä kun on oikeus olla. Sekä mahdoton, että koskematon.” (olotila.yle,fi/..) Eikö tuo henkilö ole aivan väärällä alalla???

Ja sitten tuloksia kasvatuksesta Yle 22.1.2020 Päiväkotilapset pahoinpitelevät hoitajiaan, lyövät esineillä, purevat ja raapivat. Lasten kanssa tekemisissä olevat ovat menettää hermonsa. Vähän myöhemmin Etelä-Saimaa kirjoittaa: Oppilaat potkivat, lyövät ja heittelevät opettajia kirjoilla. (varhaiskasvatus ja peruskoulu)

OHHOH Yle RADIO 1 Uutiset 23.10.2018 Ulkoministeriön työntekijät syyttävät johtoa laiminlyönneistä: Häirintään ei puututa ja sitä vähätellään. – Tyypillisemmät tapaukset ovat verbaalisella puolella, ne ovat tällaista vähättelyä. Lisäksi kiinnitetään huomiota, esimerkiksi sanotaan että ”sinulla on kauniit hiukset” tai ”olet pukeutunut tänään epätavallisen kauniisti”, Lehtonen sanoo. Vain yksi järjestölle ilmi tullut tapaus liittyy seksuaaliseen häirintään.  (((HUH HUH!! Eikö miehet saa sanottua mitään? Esimerkiksi: ”Naiset olette aivan liian herkkähipiäisiä, luulette miesten aina tarkoittavan pahaa”)))

KONGO Suomi-Kongo ystävyysseuran kiertokirjeestä (päivätty Doliziessa 14.11.2016) Ennen matkaamme Loubetsin alueelta eräs pappi tuli vierailulle tänne Dolisieen. Hänellä oli mielenkiintoista kerrottavaa tavoista, joilla hän tekee evankelioimistyötä. Hänellä on telkkari, toinen kylässä olevista. Kylässä on paljon nuoria, joilla ei ole mitään muuta tekemistä kuin polttaa ruohoa, juoda olutta kaikilla rahoilla ja harrastaa seksiä kenen kanssa vaan. Nyt pastori on hankkinut antennin Canal plussalta ja hän kutsuu nuoria luokseen katsomaan jalkapalloa ja siinä illan kuluessa kertoo heille evankeliumia. Jotkut ovat tulleet jopa mukaan kirkon jumalanpalveluksiin. Hän myös palkkaa nuoria vanhuksille avuksi peltotöihin ja siinäkin on tilaisuus jakaa evankeliumia. Aivan mahtava alle 30v pappi, jonka sydämessä ihan oikeasti palaa halu olla ihminen ihmiselle ja voittaa sieluja Herralle.

Indonesiassa toiminut lähetystyöntekijä (vanhapiika) kertoi 1970-80-luvulla, saaneensa aluksi olla kokonaan ilman ahdistelua, mutta sitten rannikolle ilmaantui laiva, jolta miehet kävivät ostamassa viinaa ja katselemassa pornoa sisältäviä elokuvia. Tämän jälkeen hän sai kokea ahdistelua. Koko ajan kristillisen lähetystyön teko on ollut kilpajuoksua länsimaisen moraalittomuuden viennin kanssa, kumpi saa ensin/enemmän jalansijaa ko. heimon/kansan parissa. (Grönland tämän koronakaranteenin uutisissa.) Tähän kun vielä lisätään vuosisatoja kestänyt kehitysmaiden taloudellinen riisto ja vuosikymmeniä kestänyt aiheuttamamme  ilmastonmuutos, niin pitäisi jokaisen länsimaalaisen, ajatteluun pystyvän, ihmisen tunnustaa, että Isis on pieni tekijä ihmisten tappamisessa meihin verrattuna.

KIINA siirtää teollisuutta Etiopiaan Yle uutiset 2.4.2018 … Huajian-yhtiön kenkätehdas Etiopian pääkaupungin Addis Abeban lounaiskulmassa on nyt Afrikkaa mullistavan muutoksen ytimessä. Tänne rakennetaan uutta teollisuusihmettä Kiinan mallin mukaan. … Huajian-yhtiö valmistaa tehtaassaan 8 000 kenkäparia päivässä, lähinnä Yhdysvaltain markkinoille, tulevaisuudessa myös Eurooppaan. … Etiopiasta saa paljon raaka-ainetta, kuten lehmän ja lampaan nahkaa. Myös työvoima on erittäin halpaa, ja lisäksi voimme viedä tuotteemme Etiopiasta Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan täysin vero- ja tullivapaasti, Zhang luettelee. … Zhangin mukaan Etelä-Kiinassa tehdastyöntekijöiden palkka on vähintään 600 euroa kuukaudessa, mutta Etiopian tehtaalla keskipalkka on vain 80 euroa. Ero on huima, 7,5-kertainen.  …    ((Teetämme heillä kengät 80 e/kk, mikä oikeus meillä on vaatia itsellemme yli 20-kertaista palkkaa???))

UTOPIAT Yle1 2.9.2017 tutkija, tietokirjailija Teuvo Peltoniemi tähän tapaan: ”Utopia-aatteet romahtavat ja haaveet haihtuvat kahden vuoden kuluessa perustamisesta.” Utopian nimikkeellä on yritetty tehdä maailma paremmaksi. Tunnetuin lienee ”Sointula”. Kommuuneja on myös yritetty. Koneiden yhteiskäyttökään ei onnistunut maataloudessa. Nämä ovat kaatuneet, joko johtajien tyranniaan/korruptioon/pelkoon menettää asemansa, tai joidenkin osakkaiden tehtäviänsä laiminlyötiin yhteisössä. Edes kahden henkilön yhteisöt, avioliitot, eivät nykyisin pysy koossa. Kuinka sitten suuremmat tai suurimmat: kommunismi, kapitalismi, sosialismi, demokratia (Algeria, Egypti, Ukraina) …? Toisaalta, jos kaikki ihmiset olisivat lähimmäisiä rakastavia, niin mikä tahansa systeemi onnistuisi. Lähimmäinen ”korjaisi” systeemin puutteet. Hän antaisi nälkäiselle ruokaa, janoiselle juotavaa, alastomalle vaattaita, avaisi kodittomalle kotinsa oven, kävisi katsomassa sairaita ja vangittuja, …

Ideologiat ”Mädistä kananmunista ei saa millään reseptillä kunnollista täytekakkua, vaikka sinne lisäisi kuinka paljon tahansa kristittyjen verta!” Vain kristinuskossa on voima tehdä parannus, eli mädästä tulla kunnollinen.

TIEDE Nyt yritetään kehitellä epäsymmetristä ”teoriaa”, jossa tyhjästä siis olisi syntynyt ainetta enemmän kuin antiainetta. CP-symmetriarikko: Tämä epäsymmetria on havaittu jo 1964, mutta se on liian ”vähäistä”. Ei kuitenkaan tiedetä, mikä mekanismi on tämän epäsuhdan synnyttänyt. Eli tämän hetkisen tieteen (teorian) mukaan meitä eikä mitään muutakaan pitäisi olla olemassa. vaan kaiken pitäisi olla yhtä ja samaa mössöä ja ainetta ja antiainetta pitäisi olla suurin piirtein yhtä paljon. Näin ei siis ole. Gravitaation (vetovoiman) kvanttiteoriaa ei myöskään tunneta. Monissa tieteissä ollaan ihan metsässä, eivät ole ratkaisseet ongelmiamme: kasvatustiede, taloustiede, käyttäytymistieteet jne.

DANIEL Danielin kirjan luvusta 6 jakeesta 4. Daniel osoittautui etevämmäksi kuin toiset valvojat ja satraapit, sillä hänessä oli erityinen henki. Siksi kuningas aikoi asettaa hänet koko valtakunnan johtoon. 5. Silloin toiset valvojat ja satraapit alkoivat etsiä sopivaa aihetta voidakseen syyttää Danielia valtakunnan vahingoittamisesta. Mitään syytöstä he eivät kuitenkaan pystyneet esittämään, sillä Daniel oli rehellinen eikä mitään laiminlyöntiä tai rikkomusta löytynyt. 6. Silloin nuo miehet sanoivat: ”Me emme pysty löytämään Danielia vastaan mitään, ellemme sitten löydä jotakin hänen uskonnostaan.” 7. Valvojat ja satraapit riensivät yhdessä kuninkaan luo ja sanoivat hänelle näin: ”Ikuisesti eläköön kuningas Dareios! 8. Kaikki valtakunnan valvojat, käskynhaltijat ja satraapit, hovimiehet ja maaherrat ovat yksimielisiä siitä, että tulisi antaa seuraava kuninkaallinen asetus ja vahvistaa tällainen määräys: Jos joku kolmenkymmenen päivän aikana tästä lähtien rukoilee jotakin keneltä tahansa jumalalta tai ihmiseltä paitsi sinulta, kuningas, hänet heitettäköön leijonien luolaan. 9. Julista nyt, kuningas, tämä määräys ja anna laatia se kirjallisena, niin että se on Meedian ja Persian ikuisen lain mukaan peruuttamaton.” 10. Niin kuningas Dareios antoi laatia kirjallisen määräyksen. 11. Kun Daniel sai tietää, että tällainen määräys oli annettu, hän meni taloonsa. Sen kattohuoneen ikkunat olivat Jerusalemiin päin, ja kolme kertaa päivässä Daniel polvistui siellä ja rukoili ja kiitti Jumalaansa, niin kuin hänellä ennenkin oli ollut tapana. 12. Kun nuo miehet riensivät yhdessä paikalle, he tapasivat Danielin hartaasti rukoilemassa Jumalaansa. ….. 17. Silloin kuningas käski noutaa Danielin ja heittää hänet leijonien luolaan. …..  22. Daniel vastasi: ”Ikuisesti eläköön kuningas! 23. Minun Jumalani lähetti enkelin sulkemaan leijonien kidan, eivätkä ne vahingoittaneet minua, koska Jumalani havaitsi minut viattomaksi, enkä minä ole tehnyt mitään väärää myöskään sinua kohtaan, kuningas.”

Ei siis mitään uutta auringon alla. (Aki Ruotsala ja Päivi Räsänen)

Tuomas Enbuske Iltalehden kolumnissaan 16.11.2018 klo 10:43)  toteaa mm.……… Viime vaaleissa helsinkiläisten Jumala oli liberaali ja muun Suomen Jumala taas konservatiivi. Skitsofreenikon Jumala on varmasti molempia. Jumalalla on siis sattumalta samat arvot kuin ihmisillä, jotka häneen uskovat. Koska juuri kukaan ei ole jaksanut kahlata Raamattua läpi, Jumalasta voi tehdä sellaisen kuin itse haluaa.…….. Kirkko edustaa maan päällä Jumalaa, joten mistä hel… tavallinen tapakristitty voisi tietää kaikkivaltiasta paremmin, mihin suuntaan kirkkoa pitää kehittää. …….. Onhan se hel… absurdi ajatus, että Luoja kaikkivaltias muuttaisi arvojaan aina viimeisten vasemmistolaisten muotihömpötysten mukaan. Ja vielä jollain kansanäänestyksellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *